Mitä on didaktiikka?

Pertti Kansasen kirjassa Opetuksen käsitemaailma selvitetään heti alkuluvussa "Taustaa ja lähtökohtia" historiaalisen katsauksen kautta kysymystä, mitä on didaktiikka. Käsittelemme aihetta tuohn tekstiin tukeutuen lähiopetuksessa. Tämä sivu täydentyy siis myöhemmin. Hyvin yleisesti voisi suomentaa termin 'didaktiikka' sanomalla, että didaktiikka on opetusta tutkiva tiede. Sitä onkin joskus nimitetty opetusopiksi.

external image 206456970_4a4d1858ed_o.jpg

Huomaa! Didaktiikka ei käänny englanniksi didactic, vaikka niin luulisi. Sellainen sana on englannissa, mutta sen sisältö on toisenlainen, hyvinkin negatiivinen. Didaktiikka sana on tullut suomeen saksalaisesta traditiosta, jossa se elää edelleen.

Henkilökohtaisia ajatuksia opettamisesta ja opetustilanteista

external image 194035968_547b3becbe_s.jpg
Ajatusten ajattelijana Anne Rongas

Olen opettanut kaikilla asteilla ammattikorkeakoulua lukuunottamatta. Jostain syystä pidän hyvin paljon ammattikoulussa opettamisesta. Mietin, mikä on syynä tähän. Ammattikouluun valikoituu ihmisiä, jotka ovat yleensä suuntautuneet enemmän käytäntöön kuin teoriaan. Ammattikoulun oppitunti-ilmapiiri jatkaa jollakin tavalla peruskoulun ilmapiiriä. Oppitunnin rakentaminen on opettajalle didaktisessa mielessä haasteellisempaa kuin lukio-oppitunnin rakentaminen (ei tietysti välttämättä). Ammattikoululaiset eivät yleensä viitsi ylläpitää oppitunnin kulisseja. Jos asia ei heitä kiinnosta, he ilmaisevat sen hyvin spontaanisti. Lukiolaiselle arvosanoilla on suuri merkitys. Siksi lukiolainen motivoituu helposti näyttelemään kiinnostunutta ja aktiivista. Lukiolainen ei riko tunnin kulkua, opettajan valmista käsikirjoitusta. Ja juuri tämä on se, mistä en opettajana pidä. Minusta olisi hienoa ja on hienoa, jos lukiossakin tunnin kulku rikkoontuu - etenkin silloin, kun oma rekenteluni on ollut hatara. Ammattikoulun oppitunti ei suju helposti. Siinä on oltava läsnä ja valpas. En voi piiloutua opitun rooliasetelman ja auktoriteettiaseman taakse. Auktoriteettini kyseenalaistetaan jatkuvasti. Oppimistapahtuman mielekkyys kyseenalaistetaan jatkuvasti. Ja juuri tämä on se, mistä pidän. Tämä sama toistuu tietenkin hyvissä oppimistilanteissa kaikkialla. Toki roolit ja kaava, kulissit, joista alla olevassa lainauksessa Thomas Ziehe puhuu, ne kaikki tekevät oppimistilanteet myös helpoiksi. Voi vain antaa ajan liukua ja homman kulkea. Mutta joka helppoon tyytyy, ei saa iloa ja tyydytystä työstään ja opiskelustaan. Jää myös havahtumatta ja heräämättä. On vain horteessa läpi tuntien. Näin kirjoitin itse lukiolaisena, vuonna 1980 (ja minä olin niitä hyviä oppilaita):

"Tulin taas kouluun. Istun taas täällä. Katson taas eteeni. En näe eteeni. Kuulen. Jotain apatiaa. Väsyttää. I'm bored. Katselen kuulen. Kaikki menee ohitse. Elävää elämää. Pyörii ympäri. Minä en kuulu tähän. Minä en halua kuulua tähän. Nytten on uskontoa. Sitten taas jotain. Historiaa tänään. Joskus tuntuu, että tulee paperi yht'äkkiä eteen. Tämä on koe. Enkä ole ollenkaan valmistautunut. Haluton. Voimaton."
external image 206478412_f9ea3f1739_o.jpg

Tuo tuntojen tutkiskelu päättyi toisaalta ristiriitaisiin hyviin tunteisiin siitä, että koulussa on myös Elämää. Mutta ei tietenkään oppituntien sisällä, vaan kavereitten läheisyydessä, heidän kanssaan. Ziehe kirjoittaa kirjassaan Uusi nuoriso (1991, 192):

"Hyvin monelle oppilaalle koulu merkitsee tilannetta, jonka voi sietää vain päiväunelmien avulla. Vuosien mittaan oppilaat oppivat tekniikoita, joiden avulla vietetään kokonaisia koulupäiviä tarvitsematta tietää, mitä oppisisältöjä on käsitelty. Kyseessä on tilanne, jossa oppilas etenee lähinnä taloudellisesti. Hänen täytyy mukanaolemisen minimimäärällä saada aikaan hyvän vaikutelman maksimi. Opettaja tekee samoin. Hänen täytyy - jos halutaan sanoa sarkastisesti - minimimäärällä opetuksen vaatimaa ponnistelua herättää maksimaalinen vaikutelma siitä, että hän on hyvä opettaja." Ziehen mukaan tästä seuraa molemminpuolinen opetuksen lavastaminen, ei didaktisen määritelmän mukainen oppimistilanne.